Pihasuunnittelu – omien unelmien käsikirjoitus
Jokaisen kauniin ja toimivan pihan taustalla on pihasuunnitelma. Yksinkertaisimmillaan pihasuunnittelu on omien haaveiden ja pihan käyttötarpeiden listaamista paperille, mutta itselle vieraissa aihealueissa – esim. kestävien kasvien ja parhaiden työtapojen valinnassa – on usein hyödyllistä käyttää ammattitaitoista pihasuunnittelijaa. Vinkkejä oman pihan toteuttamiseen löydät kuvagalleriastamme. Tutustu myös havainnollisiin asennusohjeisiimme (video).
Uudiskohteissa päälinjat kannattaa suunnitella jo rakennusvaiheessa, jotta pystytään hyödyntämään tontilla muutenkin työskentelevät koneet piha-alueen perustuksien työstämiseen. Lopulliset pihan yksityiskohdat tarkentuvat kuitenkin monesti vasta todellisessa käytössä vuosien myötä, ja hyvä piha mukautuukin käyttäjiensä elämäntilanteisiin. Kun perustukset on tehty hyvin, pienten lasten käytössä olevat pallokentät ja leikkialueet muovautuvat myöhemmin helposti vaikkapa patioksi tai harrastealueeksi.
Katso videolta piharakentamisen ammattilaisen vinkit omakotirakentajalle. Samat vinkit toimivat suurelta osin myös pihan uudistamista suunniteltaessa.
Aloita pihan suunnittelu miettimällä mitä siellä tehdään
Pihaa suunnitellessa tulee huomioida mitä toimintoja pihalta vaatii ja asettaa päämäärä ja visio. Piirrä jo rakentamisen haaveiluvaiheessa paperille kaikki pihalla tarvitsemasi toiminnot, esim:
- leikkialue
- grillipaikka
- pallokenttä
- ajotie, kääntöpaikka
- pysäköintialue
- leikkimökki
- kukka-allas
Toteutusta ei välttämättä ole hyvä tehdä alusta loppuun yhdellä kertaa, vaan aloittaa suurista linjoista ja seurata sen jälkeen kuinka piha ja siihen asti toteutetut ratkaisut toimivat. Näin vältetään tilanteet, joissa iso työ osoittautuukin käytännössä turhaksi. Klassinen esimerkki on vaikkapa pihan poikki kulkevan polun rakentaminen, minkä jälkeen luonnollinen kulkureitti muotoutuukin metri polusta sivuun. Pihan perusrakenteet on kuitenkin hyvä miettiä tarkkaan jo ennakkoon, jotta rakennusvaiheessa tontilla työskentelevä kaivinkone voi samalla kertaa kaivaa esim. patioiden pohjat valmiiksi. Jälkikäteen koneen työskentely osittain valmiiksi rakennetulla pihalla voi olla kallista ja hankalaa. Pelkkä koneen siirtorahti voi olla kalliimpi kuin varsinaisen työskentelyn veloitus.
Valitse pihakivi makusi ja ympäristön vaatimusten mukaan
Musta kivi on ollut suosituin väri kivissä jo usean vuoden ajan. Kivimalleista pihakivi on säilyttänyt suosionsa vuodesta toiseen ja tänä vuonna loimukivi on herättänyt paljon kiinnostusta.
Monesti kysytään mikä olisi helppohoitoinen pihakivi. Pomminvarmasti pihassa kuin pihassa toimivaa kiveä ei kuitenkaan ole. Kivimallin valintaan vaikuttaa sille asetetut vaatimukset, kuinka se istuu ympäristöön – ja tärkeimpänä, että se miellyttää kiven valitsijan ja käyttäjän itsensä silmää. Lakan Antiikkikivivalikoima on jo usean vuoden ajan ollut suosituin kivimalli sen monikäyttöisyyden ja helppohoitoisuuden vuoksi. Ilmeikäs kivi kun ei säikähdä kovaakaan käyttöä – uudet kolhut saavat Antiikkikiven näyttämään suorastaan paremmalta!
Yksi pihan ilmeeseen vaikuttava tekijä on kivien ladontamalli. Kukin kivi voidaan asentaa usealla eri tavalla, joista itse on valittava se omaan silmään sopivin. Yksinkertaiseenkin ladontaan voi tehdä uutta ilmettä latomalla sekaan vaikkapa eri värisiä kiviä. Tehosteraitojen tekeminen erilaisen pintakäsittelyn kivillä luo ladontaan persoonallisen leiman. Ladontamalleja eri kivityyppeihin löydät täältä http://www.lakka.fi/ohjeet/ladontamallit/
Tärkein vaihe – pohjatyöt
Piharakentamisen tärkein vaihe jää aina katseiden ulottumattomiin. Kunnolla tehdyt pohjatyöt on perusedellytys kaikelle piharakentamiselle. Pihaa rakennettaessa on hyvä pitää mielessä kaksi nyrkkisääntöä:
Pihan pohjan tulee olla
1) riittävän kantava sen päälle tulevalle kuormitukselle ja
2) täysin routimaton.
Näitä perussääntöjä noudattamalla kivipiha säilyy kauniina vuodesta toiseen ilman sen kummempaa vaivannäköä. Yksityiskohtaiset ohjeet pohjatöistä löydät pihakivivalmistajien yhteiseltä ohjesivustolta http://www.pihakivi.com
Valmiita pihoja uudistaessasi muista varoa maaperään aiemmin asennettuja sähköjohtoja, vesi- ja viemäriputkia ja routaeristeitä!
Viimeistele huolella ja hoida säännöllisesti
Kiveyksessä on hyvä tarkastaa pinnat sekä linjat ja korjata mahdolliset heitot ennen saumausta ja jyräystä. Huolellisesti tehdyt leikkaukset ja saumaus antavat pihalle viimeisen silauksen.
Pihakiveyksen hoitamisessa olennaista on vuosittainen puhdistus ja saumojen uudelleensaumaus tarvittaessa. Painepesurilla saa puhtaan pinnan, mutta riskinä on iäkkäämpien kivien pintojen vioittuminen ja saumahiekkojen pois lähteminen. Painepesuriin liitettävä terassipesuri irrottaa lian ja sammalen tavallista pesusuutinta hellävaraisemmin ja tasaisemmin.